Blogi ja Bee


Olen kolmekymppinen käsityö- ja leivonta-addikti koiranomistaja. Olen kulttuurituottajaksi edellisellä vuosikymmenellä valmistunut kotihiireksi tunnustautuva yksityisyrittäjä, jolla on pakko olla aina seuraava matkasuunnitelma tehtynä. Olen neuroottinen kierrättäjä, joka ei tiedä mitään ihanampaa kuin kirja- ja lankakaupat, kumisaappaat ja keskikalja hyvässä seurassa.

Aloitin Kello viiden jälkeen –blogin, kun kävin rehellisissä päivätöissä ja kaipasin kanavaa vapaammalle kirjoittamiselle, joka opettaisi minua sanomaan oman mielipiteeni ääneen. Blogista muodostui kulttuuripäiväkirjani, jonne raportoin näkemistäni esityksistä, lukemistani kirjoista ja muista asioista, joista nautin harrastuksena, omalla ajallani, kello viiden jälkeen.
Mielestäni kiinnostavinta taiteessa on sen herättämät ajatukset sellaisina kuin ne kokijoilleen näyttäytyvät. Taide tehdään yleisölle, lukijoille ja katsojille. Taiteen vastaanottamiseen, katsomis- tai näkemis-, ja lukukokemukseen vaikuttaa moni asia, ei vähiten katsoja itse. Onko teos hyvä vai huono, miksi se osuu tai ei uppoa, siihen vaikuttaa katsojan historia, perspektiivi, nuhanmäärä, väsymystila, asioiden summa, ei vain taiteilijoiden panos. Tätä pidän kiinnostavana.
Itse toivoisin oppivani kuvaamaan omaa subjektiivista kokemustani esityksestä, kirjasta tai näyttelystä elävästi, alleviivaten henkilökohtaista kokemustani, en kirjoittamaan summaavia yhteenvetoja tai viisaita kritiikkejä. Arvioita et siis täältä löydä, mutta mielipiteitä ja kokemuksia, henkilökohtaisia tai yleismaallisia kyllä.

Mikäli olen itse osallisena jossain bloggaamassani produktiossa tai siihen liittyy muita mahdollisesti mielipiteeseeni vaikuttavia asioita, teen asian mahdollisimman selväksi. Kirjoittamani mielipiteet ovat omiani, eivät edustamieni tahojen. Rakastan lukemista, rakastan teatteria, haluan kirjoittaa lukijan ja katsojan näkökulmasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti